Tietoa minusta

Olen Susanne Lamminen, 36-vuotias kaksospoikien äiti. Eläimet ja erityisesti koirat ovat aina kiinnostaneet minua. Jo lapsena kävimme lenkittämässä naapurin koiria sekä ensimmäinen koira perheeseeni tuli ollessani yläasteella. Muutettuani pois kotoa hankin omia koiria. Koulutukseltani olen eläintenhoitaja sekä koirahieroja. Koirahieronta alkoi kiinnostaa, kun omalla koirallani todettiin ongelmia selässä ja aloin käyttää häntä säännöllisesti hierojalla. Suoritin koirahierojakoulutuksen Kauhajoella. Trimmaukseen tutustuin työskennellessäni koirapäiväkoti Doghousessa. Siellä sain seurailla trimmaajan työtä sekä välillä toimin apukäsinä. Kun kuulin trimmaajakoulutuksesta Paimiossa, hakeuduin sinne ja pääsin. Kokemusta trimmauksesta olen saanut koulusta, muilta trimmaajilta sekä käytännön työstä. Trimmaajan ammattitutkinnon näytön tulen suorittamaan lähiaikoina.

Kaikki koirat ovat tervetulleita, mutta erityisesti lähellä sydäntäni ovat jättirotuiset. Kotoa löytyykin melkein 10-vuotias leonbergi uros Zorro ja hänen kaverinaan sekarotuinen narttu Zemu. Koen olevani ihan tavallinen koiran omistaja, joka on kiinnostunut koirien hyvinvoinnista sekä käyttäytymisestä. Omien koirien kanssa olen joskus kokeillut agilityä sekä rallytokoa.

Työssäni haluan mennä aina koiran ehdoilla ja aina voi tulla ensin tutustumiskäynnille!